Pentusuunnitelmat

--------------------------------------
Ei tiedossa olevia pentusuunnitelmia.  (31.5.2020)



---------------------------------------------------------------------------------------

Minun tavoitteenani on rodunmukainen, terve, ja reipas shetlanninlammaskoira, joka sopii sekä harrastuskentille että näyttelykehiin.


Pennut kasvavat arjen keskellä tutustuen erilaisiin alustoihin, ääniin, ihmisiin ja koiriin. Pennut saavat kulkea muiden aikuisten koirien lailla vapaana asunnossa ja valvotusti aidatulla pihalla, jotta tottuvat normaaleihin elämisen ääneihin. Niiden kanssa vietetään yksilöllisesti aikaa, aloitetaan sisäsiisteys- koulutus, tehdään hoitotoimenpiteitä, leikitään ja totutetaan autoiluun. Pennut luovutetaan aikaisintaan 8 viikon ikäisinä useaan kertaan madotettuina, rekisteröityinä, tunnistemerkittyinä, virallisesti silmäpeilattuina ja terveystarkistettuina. Mukaan tulee hoito-ohjeet sekä pentupaketti , jonka sisältö vaihtelee (kuppi, panta, puruluita jne.) ja ruokaa mitä pentu on tottunut syömään.

Toivon kasvattieni omistajilta ennen kaikkea yhteydenpitoa koko koiran elämän ajan niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Järjestän kasvateilleni satunnaisesti tapaamispäiviä. Pyrin löytämään kasvateilleni omistajat, jotka tutkituttavat koiransa virallisesti lonkkien, kyynärten, polvien, selän, silmien ja sydämen osalta toiseen ikävuoteen mennessä. Lisäksi toivon, että kasvattieni kanssa harrastetaan- muistaen kuitenkin, että koira on perheenjäsen eikä harrastusväline. Ensisijaisesti pennut luovutetaan harrastaviin ja näyttelyistä kiinnostuneisiin koteihin.


Pyrin valitsemaan jokaiselle pennulle yksilöllisesti sopivan kodin, jotta tuleva yhteinen elämä sujuisi ilman ylimääräisiä mutkia. En myy pentuja värin perusteella. Toivevärejä saa jokaisella olla, mutta mikäli prioriteeteissa tärkeimpänä on väri, suosittelen katsomaan pentua toiselta kasvattajalta.

Jos luulet olevasi etsimäni henkilö ja olet valmis sitoutumaan karvaiseen ystävään jopa 15 vuodeksi, ota rohkeasti yhteyttä! 

Toivon, että kerrot mahdollisimman paljon itsestäsi, millaista koiraa etsit, missä asut, ketä kuuluu perheeseesi jne.. Valitsen vasta tapaamisen jälkeen sopivan pennun sopivaan perheeseen, eli meiltä ei voi varata pentuja ilman tapaamista. Pentuja pääsee katsomaan ensimmäisen kerran 4-5vk iässä. 

Suosittelen tutustumaan Shetlanninlammaskoirat ry:n Pennunostajan oppaaseen. 

Karoliina Karkulahti / Kotka


kidirian@outlook.com

 
 


Kuvat eivät ole virtuaalikenneleiden käytössä!
Copyright © Karoliina Karkulahti

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now